torstai 21. helmikuuta 2013

Valokuvatorstai: Eeva-Liisa Mannerin runo

 
Lapsuus, villikaura. Syvä aavistusten metsä.
Salaisuus. Vaihtuminen. Hidas kypsymisen aika.


Kuolema kätkeytyy, sillä on naamion silmät.
Naamion hiljaisuus hengittää kaikkialla.

Nukun vintillä. Hevonen: silmä kuin syvä lampi
tulee ruutuun ja ennustaa sisälmyksien hämärästä.

Joku laskee jalkansa metsän sydämelle.
Joku on alati läsnä, ja rautayrtti kukkii.

(Eeva-Liisa Manner, 1971)

maanantai 11. helmikuuta 2013

Kokeiluja

Tuossa taannoin kokeilin millaisia kuvia tulee, kun pokkarin (Olympus TG-310) zoomin vetää täysille. Ihan jänniähän noista tuli, voisi sanoa, että maalauksellisia, akvarellimaisia. Kaikissa kuvissa on aurinko, ei kuu, vaikka joskus siltä näyttäisikin.

 
 
 
 
 

 
 
 
(Blogspot oikuttelee, eikä anna suurentaa tätä kuvaa. En vissii osaa käyttää tätä ohjelmaa....)

perjantai 8. helmikuuta 2013

Kaipaan näitä

Talven vaan kestäessä ja kestäessä mieli alkaa kaivata kaikenlaista kesään liittyvää: värejä, tuoksuja, muotoja. Juuri nyt mieleen tulivat nämä, joiden ääreen haluaisin päästä.

 
Kultasiipi koivunlehdellä. On lämmin kesäilta ja perhosia on joka puolella. Urospuolisen kultasiiven väri on suorastaan räikeän oranssi.

 
Ryhmäruusujeni koko on valtava. Tämäkin on teevadin kokoinen. Tuoksua ei juuri ole, mutta näköä sitäkin enemmän.

 
Auringonlaskut merellä. Lämmin auringon paahtama kallio lämmittää jalkapohjia. Tiiraemo lentää ohi pesälleen.

 
Alkukesän syreenit huumaavat tuoksullaan. Pihallani kasvaa kolmea erilaista syreeniä. Nämä siniset ja valkoiset ovat ns. puistosyreeniä.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Valokuvatorstai: Oranssi


 
Onko mitään raikkaampaa ja kesäisempää kuin kukkapenkissä hehkuva kehäkukka!

Satu rakkauden

Osallistuin täällä valokuvakilpailuun, jonka teemana on Satu. Koska nyt ei ole tuttavapiirissä sopivasti Satu -nimistä henkilöä kuvattavana (:P), niin arkistosta löysin hellyttävän kuvan kahdesta kuhertelevasta koppakuoriaisesta maahumalan lehden katveessa. Kuva löysi nimekseen aivan itsekseen Satu rakkauden.


tiistai 5. helmikuuta 2013

Kalustoni

Olen vannoutunut Olympus-fani ja kaikki kamerani paria Canon-pokkari ja Nikon-filmijärkkäri harhailujeni jälkeen ovat olleet Olympuksia. Ensimmäinen digikamerani oli pikkuruinen Olympus FE-100, jonka avustuksella pääsin kuvauksen hurmostilaan. Aikaisemmin oli pitänyt pihistellä filmiruutujen kanssa eikä pelkkää räpsimistä pihi luonteeni kestänyt ollenkaan. Nyt saatoin "polttaa filmiä" huoletta yhteen kohteeseen ruututolkulla ja valita niistä parhaat talteen. Ah onnen päivää!

(kuva netistä)
 
Pikkuruinen Olympus omasi vielä pikkuruisemman näyttöruudun, josta ei kunnolla saanut tolkkua ja megapikseleitä oli vain 4, mutta optiikka tässä on kohdallaan, sain sillä loistavia makrokuvia. Kuten alla olevasta (nyt jo edesmenneestä) kissani kuvasta voi nähdä.
 

 
Tämän kameran perusteella halusin pysyä Olympuksessa ja kun nälkä tietysti kasvoi syödessä alkoi digijärkkärin hankkiminen poltella. Paikallisesta fotoliikkeestä löytyikin sitten sopivasti esittelykäytössä ollut E-400, joka oli jäämässä uudempien mallien jalkoihin. Minua se ei haitannut, sillä ominaisuudet tässäkin kamerassa olivat loistavat ja samat terävät optiikat käytössä. Löysin TM.n testin, jossa ko. kameran kakkulat olivat päihittäneet jopa suuret Canonit ja Nikonit.
 

 
Parina ensimmäisenä vuotena tyydyin mukana tulleisiin kahteen kittilinssiin, joilla sainkin oikein mukavia kuvia.
 

 
Tämä kuva on otettu kittilinssillä, 40-150 f4.0-5.6 Eihän ole varsinaisesti mikään lintuputki, mutta kakkulan erottelukyky on erinomainen ja croppaamalla kuvista saa tosi näyttäviä.
 
 

 
Tämä kuva on otettu samalla putkella. Minusta melkoisen hyvä saavutus kittiputkelle 40-150. Hämmästyin, kun huomasin kraaterienkin näkyvän noin hyvin.
 
Viime kesäksi, Tanskan matkaa ajatellen, hankin loput himoamani linssit eli Zuiko digital ED 70-300 f4.0-5.6 ja 35 mm f3.5 macron. Kitteinähän olivat tulleet 14-42 f3.5-5.6 ja 40-150 f4.0-5.6
 
Näillä olen pärjäillyt hyvin ja ottanut kaikki täällä blogissa esitetyt kuvat. Jotkut kuvat olen ottanut myös Olympus TG-310 kameralla, mutta sen laatuun en ole kovinkaan tyytyväinen. Aikaisemmin omistamani mjuu 5010 oli parempi, mutta jostain syystä en ollut siihenkään tyytyväinen ja annoin sen eteenpäin hommaten tuon TG:n. Nyt haeskelenkin uutta pokkaria ja saatanpa siinä kokeilla jotain muuta merkkiäkin.
 
Olen kuitenkin sitä mieltä, että välineillä ei kuvat parane, jollei ole näkemystä. Kyllähän hyvä kamera tuo hyvää kuvanlaatua, mutta ei mielenkiintoisia kuvia. Se tulee kuvaajasta. Kuvaajalla pitää olla taito ns. nähdä. Mutta taitaa tuo kilpavarustelu vain huumata nykyihmisen ja on mukava brassailla tonneja maksavalla kalustolla, hakeutua haaskalle ja ottaa muutama karhukuva. Minä aion edelleenkin pärjätä loistavalla vanhalla E-400 (jolla kuva pitää etsiä vanhanaikaisesti etsimen läpi) ja käyttää silmiäni ja mielikuvitustani kuvien näkemiseen. Jollei ole taitoa "nähdä" ei tonnien kameralla tee mitään ja taso on samaa kuin kellä tahansa sunnuntairäpsyttelijällä.
 
Vielä pari kuvaa E-400 kamerasta.
 

Kylpyhuoneeni kondenssiveden luomaa ikkunataidetta. Huomaa vesipisarassa ylösalaisin kuvastuva maisema.
 


 
Liekkien leikkiä leivinuunissa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Talvella

En erityisemmin pidä talvesta. Se menee joka vuosi kuitenkin aika ajattelematta ohitse. En kiroa enkä manaa sitä sen paremmin kuin henkäile innostuksestakaan. Se kuuluu näille leveysasteille ja jos täällä aikoo asua edes siedettävää elämää, on siedettävä myös talvi. En halua haaskata energiaani ja ajatuksiani manailemalla talvea, jolle en mitään voi. Sen sijaan etsin kauneutta ja kuvaamisen aihetta myös talvella. Ja onhan sitä.

 
Kylpyhuoneeni ikkuna kerää kosteutta lasien väliin. Voisin tietysti tiivistää rakoja ja lisätä tuuletusta oikeaoppisesti, mutta toistaiseksi minusta on ollut hauskempi katsella jäätaidetta lasilla.
 

 
Suurennettu yksityiskohta äskeisestä. Upeaa muodostelmaa pelkällä jäällä.
 

 
Viime talvena oli satanut suuren suuria lumihiutaleita, jotkut läpimitaltaan jopa 1 cm. Hangessa ryömiessä menikin aika pitkän aikaa ja sain vangittua muistikortille muutamia kaunottaria.
 

 
Kuistin ikkunalla on myös jäätaidetta, hiukan toisenlaista kuin kylpyhuoneessa. Siellä kuviot ovat usein kevyitä kuin höyhenet tuulessa. Kuten tässä.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Rantaelämää

Näin talvipakkasilla on mukava muistella viime kesää ja palata reissuilleen kuvien kautta. Kävin kesäkuussaTanskassa telttailemassa, vaeltelin rannoilla ja ajelin ympäri juuttien maata aina minne nenä näytti.

 
Euroopan levein hiekkaranta sijaitsee Tanskassa, Römön saarella. Leveyttä (huom. ei siis pituutta) on yli kilometri. Vesirajaan monet ajoivat autolla juuri sen vuoksi. Kuvauspäivänä tuuli oli niin hurja, että saatoin nojata tuuleen ja irtonainen hiekka lensi maata pitkin. Kuvissa vaaleat alueet ovat lentävää hiekkaa.




 
Alati puhaltava tuuli luo rannan hiekkaan jännittäviä kuvioita.


 
Simpukat luovat oman kuviokirjontansa rannan hiekkaan.

 
 

 
Leijalautailijat ottivat navakasta tuulesta kaiken huvin irti.